aurora adamantium

Valmistautumiseen menee monta tuntia, kuljen levottomana vaatehuoneessa, vedän vaatekasoja hyllyiltä, pyörähtelen peilin edessä ja viskaan kaiken värikkääksi kasaksi sohvan nurkkaan. Suihkussa hinkkaan itseäni hunajaisella suihkusaippualla, mutta lika lähtee tietenkin vain vartalolta, sisällä tunteet ja muistot läikkyvät jatkuvasti yli, tahraavat tämänkin illan, vielä viattoman. Lakkaan kynnet kultaisena kimaltavalla lakalla, pursotan hiuksien sekaan muotovaahtoa, hiuslakka pöllyää pilvinä pitkin kylpyhuonetta, asettuu tahmaiseksi kalvoksi haalenneiden hiuksen ja valkoisten kaakeleiden päälle. Farkut puristavat, vaihdan toppia monta kertaa, sudin ripsiäni mustiksi ja paksuiksi, rajaan kissamaiset viivat silmien ympärille ja sivelen kultaista luomiväriä, vielä loppusilaukseksi piristän ilmettä glitter-eyelinerilla. Yritän näyttää kauniilta ja upotan itseni kookoksentuoksuiseen vartalosuihkepilveen.

Tuijotan itseäni sormenjälkien valloittamasta käsipeilistä, korvakorut roikkuvat raskaina. Kello on kohta yhdeksän, sormeni hyppivät levottomasti näppäimistöllä, musiikki hakkaa tärykalvoja ja korut kilisevät ranteissa. Pelkään, etten kelpaakaan, että olen ruma ja homssuinen, pelkään jääväni yksin ja lyyhistyväni, pinkovani ulos sanaakaan sanomatta, kun musiikki, seinät, kosketukset, yksinäisyys vyöryvät päälle ja minä hajoan sirpaleiksi. 

Kuin olisi pelkojen panttivankina. Nihkeän kylmät sormet tarttuvat helmoista, vetävät minut syliinsä, lupaavat hälventää pelot. Minun pieni turvani, joka ei taaskaan päästä lähtemään. 

Kengät odottavat eteisessä, kaverit jo humalassa, minä käperryn piiloon peiton alle ja toivon, ettei kukaan soita.