haluaisin jo eteenpäin

Tie on sateen jäljiltä musta, ohittaessa mittari viuhtoo reilusti yli satasen ja minä painan käsilläni penkkiä kuten pienenä. Isä kääntelee rattia varmasti, muut autot jäävät kauas jälkeen, pellot, puut, tienvierustojen kukat sulautuvat toisiinsa. On vain tämä tie. Kerran menin vielä kovempaa, moottoritiellä Abu Dhabista Dubaihin vauhti kohosi yli 250 kilometriin tunnissa, en ollut koskaan mennyt niin lujaa. Pelkäsin mutta niin minä aina pelkään, kun olen elämässä kiinni. Kuolemanpelko on elämänvimmani kääntöpuoli.

Tunteeni heiluvat herkästi kuin auton nopeusmittari, painavat jarrua yhtä voimakkaasti kuin kaasua. Välillä saatan maata liikkumattomana vahanukkena peiton alla, kammota ulkoa tulvivaa valoa ja iloisia kiljahduksia, seuraavana hetkenä taas pulppuan kuohuvaa onnea, joka täyttää asunnon niin äärimmilleen, että on pakko avata ikkuna auki maailmaan.

Vanhemmat jättävät minut juna-asemalle, siristän silmiäni auringonpaisteessa kuin näkisin ensimmäistä kertaa valon pitkän, mustan tunnelin päässä. Muistelen äidin tarinaa anorektikkokaveristaan, joka pilasi munuaisensa vetämällä vuosia nesteenpoistajia. Ennen niin kaunis ja pitkäripsinen tyttö, nyt kasaan kuivunut, viivasuinen kroonikko. Vieläkään hän ei ota vastuuta elämästään, valittaa vain, kuinka lääkärit olivat hölmöjä eivätkä ymmärtäneet. En halua ikinä tulla tuollaiseksi. Painajaisissani näen itseni katkeroituneena ja sumeasilmäisenä vanhuksena, jonka elämällä ei ole enää vuosikymmeniin ollut muuta tarkoitusta kuin velloa vihassa ja pyyhkiä pölyjä piirongeilta, joiden päällä ei ole yhtäkään kuvaa miehestä, lapsista tai lapsenlapsista. 

Syömishäiriö muka sielun syöpä, minulla on ainakin mahdollisuus valita parantuminen. En aio jäädä tähän vain sen takia, että muutoksen pelko vaatii seuraa. Minun pieni arvokas elämäni, en halua hylätä sitä tien poskeen. Haluan mennä jo eteenpäin. En halua jäädä levikkeelle odottamaan busseja, jotka eivät koskaan pysähdy. Haluan mennä niin kovaa, että tie edessäni on virtaava musta viiva ja äänet pelkkää huminaa ulkopuolellani. Minulla on tiet, matka ja määränpää, mitä muuta voisin toivoa?