turvassa

Antikvariaatissa vanhojen kirjojen tunkkainen tuoksu on tiiviimpi kuin kirjastossa. Juoksutan sormia kirjojen niskoja pitkin, hipelöin kapiteelinauhoja ja pää kallellaan tihrustan selkämysten nimiä. Toisinaan revin houkuttelevalta kuulostavan teoksen selattavakseni ja laitan hetken lääpinnän jälkeen takaisin; toimin vähän samaan tapaan kuin reilu vuosi sitten entisessä elämässäni. Silloin harhailin antikvariaattien sijaan baareissa, tuomitsin miehiä kannen perusteella ja muutamien sanojen vaihtamisella selasin toisen sivuja, jätin hyllyyn tai vein kotiini, josta hetken päästä heitin illan saaliin ulos ja uuteen kiertoon. Onhan se kai mukavampi kuitenkin tulla edes hetkeksi halutuksi kuin jäädä nurkkaan pölyttymään, oli sitten kirja tai ihminen.

Nämä kirjat ovat sentään joskus saaneet tulla viedyksi kotiin, nykyään niin monet kirjat jäävät kauppojen hyllyyn tai julkaisematta. Parhaat julkaisuvuodet ovat ohi ja puoli vuotta sitten ilmestynyt kirja on jo nykymaailmassa vanha, unohdettu. En minä uusimpia kirjoja juuri edes lue, minulla on ne omat raamattuni, joihin aina palaan, enkä suostu luopumaan. Lainaan kirjastosta aina samat kirjat uudelleen ja uudelleen, luen samoja lauseita kuin vuosia sitten, vaikka osaan ne jo ulkoa. Ja sitten maksan 20 euron sakkoja kirjoista, jotka osaan kannesta kanteen. 

Seikkailen antikvariaatin käytävillä puoli tuntia, suosikkikirjojani ei löydy, joten ostan hetken mielijohteesta valkokantisen kirjan. Seitsemän euroa, se on vähemmän kuin yksikään kirjastosakkoni, kiitos ja näkemiin. 

Tiimarista ostan vesivärit ja paperia, opiskelijakortilla saa alennusta ja revin sisuksistani hymyn, vaikka myyjän katse osuu ranteisiini, joissa nirhamat sohivat toisiaan. Ehkä olen itsetuhoinen ja aina myöhässä elämästä mutta tänään sillä ei ole väliä. Tänään luen valkokantista kirjaa ja maalaan, vaikka en osaakaan. Äiti on lähettänyt minulle vanhoja naistenlehtiä, ne ovat odottaneet eteisessä viimeistä matkaansa mutta nyt ne saavat kokea saman kohtalon kuin ihoni, kun leikkelen kuvia ja kontekstistaan irrotettuja lauseita, liimaan niitä valkoiselle kartongille: "tyttö, sinusta tulee tähti", "samppanjaa voi juoda mihin vuorokauden aikaan tahansa". 

Kaipaan tarinoita, jotka suojelevat todellisuuden kovalta pinnalta. Haalin syliini hattaraista pumpulia, jonka voin tunkea korviini ja olla kuulematta, kuinka ulkona maailma juoksee jo kymmenettä kierrostaan, kun minä takeltelen vasta ensimmäistä. Käperryn vesivärieni ja liimatahraisten lehtieni kanssa vedettyjen verhojen taakse, enkä avaa ovia ilkeille ajatuksille, jotka puukottavat mielen vuotavaksi. Jään tänne turvaan, pään sisällä oma pieni avaruus, jonka haaveissani levitän viltiksi vihreälle, tuoksuvalle nurmikolle ja kuvittelen nauttivani lyhyestä kesästä ennen kuin se rapisee syyssateiden myötä asfalttiin.