särkyvää

Silmien alla on tummat pussit ja otsalla juurtuneet vaot, pelosta, vihasta, huolesta. Haluaisin vain nukkua päivästä toiseen mutta velvollisuudet repivät minut painajaisten nihkeistä sormista. Jyrsin ranskalaista maalaispatonkia, levitän päälle voita ja juustoa, ihan sama, en laihdu kuitenkaan.

Tyhjyys syövyttää päivien värit mutta haaveet kannattelevat vielä. Ranskalainen parveke ja suurkaupungin liikenteen humu, minä tepastelemassa koroissa pitkin öisiä ja kesäsateen kostuttamia katuja, kuiskimassa salaisuuksia höristeleville hiirenkorville ja ihmettelemässä, kuinka yöt lyhenevät kuten hameenhelmat. 

Kuinka haluaisinkaan nousta siivilleni, mutta masennus painaa raskaina jäsenissäni. Tentit valuvat ohitse, kirjat jäävät avaamatta, en jaksa saapua tapaamisiin enkä vastata viesteihin. 

Ja silti en haluaisi jäädä yksin, potkin vaatemyttyjä sekaisen makuuhuoneen lattialla, revin ihoani ja hiuksiani, huudan ja soperran, kaadun petaamattomalle sängylle ja puren kukkakuvioisia lakanoita niin kovaa kuin vain pystyn. Löydän itseni kuumasta suihkusta, niin kuumasta, että iho muuttuu punaiseksi. 

Antakaa mitä vain, jotain mikä saa minut tuntemaan muutakin tämän kahtiajakautuneen olon jota en osaa käsitellä, antakaa polttava kuumuus, antakaa vesi joka hukuttaa tyhjyyden, vihan, masennuksen, synkkyyden. 

Haen vettä valuvana veitsen, jonka kanssa käperryn taas kylpyammeen uumeniin. Tässä on jotain niin tuttua, että rauhoitun kun saan taas vahvistettua olemassaoloani muutamalla säälittävällä ääriviivalla. Kuitenkin päässä jyskyttää pelko: eikö tämä koskaan lopu?

"Jonakin päivänä laivani saapuu, ja minun onnellani olen varmasti lentokentällä."