I was here

Kämppis tuo minulle kupillisen kahvia, minun ihana pelastajani, kolme vuotta sitten en tuntenut täältä ketään mutta jo ensimmäisenä iltana purimme sydämiämme pieniin osiin ja itkimme yhdessä keittiön lattialla. Kuljen tyhjässä huoneessa, jossa kaiut poukkoilevat muistojen seassa. Tuossa kohtaa oli toimistotuoli, jonka päällä niin usein katselin levottomana kelloa ja sängyllä makaavaa lahnaa, halusin repiä humalalta löyhkäävät lakanat pyykkikoneen kitaan, antaa sen hurskuttaa ne taas puhtaiksi. Tuosta kohtaa kolme vuotta sitten heräsin vieressäni vieras mies, joka muutaman tunnin päästä vaihtui silloiseen poikaystävään ja ruusuun, koska sellaisia ihanat tyttöystävät saavat. Kohdassa, jossa seisoi kapea kokovartalopeili on pinttyneitä rajauskynätahroja. Hinkkaan niitä hikikarpalot otsalla, tässä kohtaa vielä vuosi sitten keväällä istuin aamuisin ja kiharsin hiuksia, ehostin kalpeita kasvojani.

Huonekalut vein pois jo viime vuonna, räpsin satoja kuvia kuin yrittäisin vimmalla tavoittaa jotain pois lipuvaa. Kuitenkin päätin heittää suuren osan sen ajan muistoista pois, tupakat, vaatteet, lahjat ja kirjeet. Vein jopa pullonpalautukseen pullon täynnä Pyhätunturin ilmaa, jota eräs omituinen mies toi vieraillessaan. Hän tosiaan piti lupauksensa ja toi "jotain jännää" niin kuin Hectorin Mandoliinimiehessä lauletaan: minä vuori-ilmaa pulloon laittaa voin tietenkin. No tietenkin. 

Pesen ikkunat kirkkaiksi, hinkkaan jopa parvekkeen tasot valkoisiksi, vaikka sitä ei vaaditakaan. Seiskakerros on yllättävän korkealla, enkä oikein koskaan oppinut katsomaan kaiteen yli tuntematta huippausta vatsassa. Kyllä minulla on aina välillä ikävä tätä kaikkea, paikkaa, aikaa, ihmisiä. Ei kuitenkaan pidä murehtia sen loppumista, vaan olla iloinen, että se tapahtui.

Välivuokralainen ei jättänyt itsestään mitään jälkeä, siisti tyttö, varmistan ettei minustakaan jää. Kaikki hohtaa yhtä puhtaana kuin ensimmäisenäkin päivänä, vaikka minä läikyinkin pieninä tahroina ja toisinaan hyökyaaltoinakin pitkin valkoisia seiniä. 

Painan oven viimeistä kertaa kiinni, mielessäni töhrään patterin taakse viestin: Aurora oli täällä ensin, eli ja oppi, eikä koskaan unohda.