En tiedä, lukeeko tätä blogia kukaan mutta ajattelin siitä
huolimatta alkaa kirjoitella tänne taas arjestani, ihmissuhteistani,
mielipiteistäni, huolistani, iloistani, suruistani, onnestanikin. Vuosi on kulunut viime merkinnästä, mutta kirjoittamatta en kuitenkaan ole ollut vaan purkanut elämääni lukittuun päiväkirjaan. Löyhästi omaan elämääni pohjautuvia novelleja taas olen raapustanut tänne:
http://ihonalaista.blogspot.fi/
Tällainen hyppely päiväkirjojen tai blogien välillä tuntuu jotenkin virkistävältä. Uskon siihen, että jotkut ihmiset kutsuvat meistä parhaat puolemme esiin ja toiset taas huonoimmat. Uskon siihen myös paikkojen kohdalla. Ja joskus jo paikan uutuus saa minusta aivan eri puolia esille kuin vanha paikka. Siksi kai tuntuu innostavalta nyt naputella tänne pitkästä aikaa.
Viime viikot ovat olleet järkyttävän yksinäisiä. Olen eristäytynyt ihmisistä, enkä ole koko kesän aikana nähnyt kuin muutamia hassuja kertoja muita ihmisiä kuin poikaystävääni. Tai avopuoliso kai on oikeampi nimitys, mutta se on aina kuulostanut jotenkin liian viralliselta korviini.
On niin pirullista, kuinka ahdistus kuiskii korviini, etteivät muut voisi koskaan ymmärtää huonoja päiviäni ja saa heittämään yhteydenottoja tulvivan puhelimen laukun pohjalle. Kuitenkin ne harvat kerrat, kun olen istunut tuntikausia ystävän kanssa höpöttelemässä ovat olleet niin ihania, etten olisi millään malttanut tulla kotiin. Kotona seinät kaatuvat päälle ja ongelmat paisuvat moninkertaisiksi.
Silmiini osui tällainen miete: We cannot change the inevitable. The only thing we can do is play on the one string we have, and that is our attitude. I am convinced that life is 10% what happens to me and 90% of how I react to it.
Minusta tuntuu, että suuri osa ongelmistani todella johtuu vain siitä, että annan vastoinkäymisten liian helposti musertaa itsetuntoni. Haluaisin ajatella, että minulla on vapaa tahto ajatella positiivisesti jos vain päätän niin.
Kuitenkin pitää olla itselleen sen verran armollinen, ettei vapaa tahto tarkoita sitä, että olisin vapaa siitä, mitä aivot määräävät. Jos olen saanut syntymälahjaksi melankolian ja introverttiuden, niin on aika vaikeaa vain päättää yhtäkkiä muuttua positiiviseksi ekstrovertiksi. Haluan kuitenkin kaikista rajoitteistani huolimatta kehittää itseäni sellaiseksi, joka pystyy voittamaan ahdistuksen ja kulkemaan tuolla syksyn aavistuksen täyttämillä kaduilla vailla häpeää ja vailla pelkoa.
Nyt lähden keittämään kahvia ja aloittelemaan tätä päivää, ihanaa jos tätä vielä joku lukee. Pus!

Ihanaa lun kirjoitat taas, sun tekstejä on mukava lukea, oot niin taitava! :)
VastaaPoistaihanaa, että luet! kiitos kovasti <3
PoistaMustakin oli tosi kiva huomata että täältä löytyi sun tekstiä! Jee :)
VastaaPoista